tiistai 21. lokakuuta 2014

Lokakuun kukkijat pihapuutarhassa, suppilovahveroiden etsintää pakkasen jälkeen ja halonhakkuuta

Pakkaset paukkuu ulkona jo lähes kymmenessä miinusasteessa, mutta muutamat kukkaset ne yhä vaan kukoistaa:)

Tässä alla lokakuun viikon 42 kukkaloistoa kotoa:) Harmi että tuosta hopeisesta ei onnistunut kuin tuollainen pöheikkökuva:(










Vanhassa padassa kasvoi vielä salaatteja, varret kuitenkin liian pitkiksi kasvaneina. Persiljakin oikein voimissaan ja himppu oli tilliäkin. Persilja talvehtii joten ensi vuonna on heti alkukeväästä saatavilla kunnolla persiljaa. Samoin toisessa penkissä kasvava viinisuolaheinä on talvehtinut jo monta talvea ulkona penkissä joten sitäkin on tulossa.




Sienessäkin tuli käytyä ja suppilovahveroita löytyi jonkun verran. Alkoivat olla jo jäässä, mutta niin nämä saavatkin olla ilman että vaikuttaisi sieniin millään tavalla. Nämä sienet meni eteenpäin, koska itselläni on jo pakastimet täynnä kaikkea. 




Säät oli suhteellisen hyvät tänä lokakuisena viikkona joten oli aikaa ja viitseliäisyyttä tehdä talveksi hellapuita. No suhteellisen monta rankaa jäi odottamaan pöllitystä ja halon hakkuuta. Hankalampaa oli halkoa jättikokoisia tervaleppiä joissa oli osa puuta aivan haperoa lahoa. Mieheni "riemuksi" olin jo aiemmin katkonut ohuempiakin koivun oksia ja latvuksia puutarhasaksilla sytykkeiksi. Tapananihan on käyttää kaikki. Pienemmät risut menee sitten haketettavaksi viinimarjapensaiden ja muiden pensaiden juurille. 













Bepanthen Anti-Scar-arpigeeli

Kesän metsäretkien yhteydessä tuli saatua vähän sinne sun tänne kehoon jälkiä niin oksista kuin ties mistä. Silmiini osui sitten teksti jossa kerrottiin Bepanthen Anti-Scar-arpigeelin häivyttävän näitä arpia sekä pehmentävän, silottavan ja vähentävän arven kutinaa, kiristystä ja punoitusta. Eikun testaus käyntiin ja katsotaan mitä tuleman pitää. Riittoisuudesta en osaa vielä sanoa, joten yritän häivyttää ensin nyt nuo pahimmat arvet. Harmi ettei tämä tuote osunut silmiin jo aiemmin, koska sain pysyviä arpia jo vuosia sitten ja niihin tehoaisi varmaan vaan laser. Testataan testataan ja kerron sitten myöhemmin miten kävi:) Ja ihan kuvien kanssa:)

Lisää tuotteesta voi lukea oheisesta linkistä: bit.ly/antiscarhopo

Sain voiteen testattavakseni hopottajien kampanjassa. En saa tästä palkkaa tai muita etuja ja mielipiteeni ovat omiani.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Syksyn ja talvenaskarteluihin tarvikkeita luonnosta

Lokakuussa on yleensä tullut tehtyä kaikenlaisia luonnonmateriaaliaskarteluja ja niin olisi tarkoitus tänäkin vuonna. Tammenterhoja on kerättynä jo useita litroja talon vierellä kasvavien tammien juurelta. Päätin kerätä sitten myös tammenterhon kannatkin kransseihin. Ainoa kustannuserä näissä askarteluissa on sitten liimapistoolin liima. Kaikki tarvikkeet tulee luonnosta lukuunottamatta ehkä metallilankaa joissakin töissä.

Tässä sitä on osa saaliista:D Tammenterhot ovat ihan siltäänkin kivoja vaikka kynttilän juurella tai lasimaljakossa. Mitäpä kaikkea niistä keksinkään.


















Leikkipuisto matkalla tulin keränneeksi puiston kulman marja-aronioista kaiken värisiä lehtiäkin. Vaahteran lehdet on olleet jo kauemmin kuivumassa.


















Nyt pitäisi poimia vielä pihlajanmarjoja sekä tehdä kranssipohjat pajusta ja/tai korallikanukasta(tätä meillä on punaisena). Sekä hakea metsästä sammalia, jäkälää sekä männynkäpyjä ja lehtikuusenkäpyjä ja käpyoksia.



Suuret on suunnitelmat ja katsotaan mitä talvi tuo tullessaan:)