tiistai 2. maaliskuuta 2021

Kinkkukiusaus joulukinkusta

Kinkkukiusaus joulukinkusta

1kg perunasipulisuikaleita 
joulukinkkua (määrä sen verran kuin tahtoo)
voita
öljyä
chilijauhetta 
2,5dl ruokakermaa
0,5tl suolaa
mustapippuria rouheena
juustoraastetta 3 dl

Pienennä joulukinkku pieniksi palasiksi ja paista voin ja öljyn sekoituksessa pannulla kivan ruskeaksi pinnalta ja osin rapsakaksi. Lisää chilijauhetta oman maun mukaan. 
Sekoita vuokaan perunasipulisuikaleet, paistetut joulukinkun palaset, suola ja mustapippuri ja lisää ruokakerma. 
Ripottele pinnalle juustoraastetta.

Kypsennä uunin keskiosassa 225 asteessa noin tunnin ajan. 



Reseptissä on tehty joulukinkulle taas "taikoja", jotta se maistuu hyvälle, eikä välttämättä jouluiselle kinkulle. 

Perunasipulisuikaleet voi korvata kilolla tuoreita perunoita ja lisätä kuullotetun sipulin tai pari. Itse tein tällä kertaa hyvinkin lihaisaa kinkkukiusausta, koska sitä joulukinkkua nyt sattui olemaan reippaasti(ja on vieläkin...). Lihamäärä 150g +, eli tuo 150g riittää, mutta tokihan voi laittaa enemmänkin. Mustapippuriakin maun mukaan ja itse heitän sitä ihan reippaasti. 

Muina muunnoksina joulukinkun tilalla voi käyttää jotain muuta lihaa tai vaikka kebabia. Myös kasvisversiona hyvä, jos vain se kasvisaines maustettu hyväksi. 






maanantai 1. maaliskuuta 2021

Hernekeitto joulukinkusta (oli kuulemma kaikkein parasta hernekeittoa)

Tulin heittäneeksi joulukinkun loput pakastimeen ja ne odottivat tovin hernekeittoaikaa. Nyt se hetki koitti, mutta epäily sen mausta oli suuri. Jotta ruokaan saa uutta makua siinä saattaa riittää ihan muutama pikku juttu. Tässä riitti joulukinkun palasten tuunaus. Tein kuulemma kaikkien aikojen parasta hernekeittoa. Jes, tällä kertaa koekeittiö onnistui. 


Hernekeitto

Pussillinen kuivaherneitä (500g)
2,5l-3l vettä
n. 500g tai enemmänkin joulukinkkua
voita
öljyä
chilijauhetta (käyttämäni oli melko mietoa)
sipulia
n. 2tl suolaa
meiramia

Huuhdo herneet kunnolla ja liota niitä vedessä 6-12 tuntia. 
Keitä herneitä suolalla maustetussa liotusvedessään noin 1-2 tuntia. 
Paista tällä aikaa paistinpannulla voin ja öljyn sekoituksessa sipulisilppu sekä pilkotut joulukinkun palaset kivan ruskeiksi ja osin rapsakoiksi ja mausta ne lopussa chilijauheella oman maun mukaan. 
Lisää melko lopussa hernekeiton joukkoon. 
Mausta lopussa meiramilla ja tarkista tarvitseeko lisää suolaa. 

Kuva kameralla ja liitän kun ajan kuvat koneelle.