tiistai 12. joulukuuta 2017

Wanhanajan punainen kerrottukukkainen kiinanruusu

Sain joskus yli 20-vuotta sitten ystäväni äidiltä pistokkaan vanhan ajan kerrottukukkaisesta kiinanruususta. Jossain vaiheessa näitä puskia oli jo kaksi isoa, mutta eräänä syksynä toinen jäi pakkaseen ja paleltui. 

Tämä kukka on yksi kauneimmista kukista joita voi sisällä kasvattaa. Itse kukat ovat avoimen kämmenen kokoisia punaisia ja kerrottukukkaisia. Tämä vanha iso puska alkaa olla jo hyvin iso ja vaatii sisällä ison tilan, mutta kesäksi sen voi nostaa ulos ja pärjää siellä pakkasiin asti. Koen, että jopa tykkää niistä syksyn viileämmistä säistä. Tiputtaa tosin reippaasti lehtiä kun tuo sisälle. 

Talvisin ei tule käytyä paljoa parvekkeella, joten sopii olemaan hyvin parvekkeen oven edessä. Tämä tarvitsee nimittäin paljon valoa, jotta kukkii. Vähemmän valoisassa nurkassa se ei kuki. Nuppuaikaan ei kannata käännellä ettei tiputa nuppuja kurkotellessaan aurinkoa kohti. 



















Kevät puolella laittanen tästä pistokkaita myyntiin. Korkeus alkaa olla n. 140cm ja leveyskin reippaasti  yli metrin ja kasvaa yhä vaan, joten pakko tätä on karsia, jotta mahtuisi olemaan edes tuossa missä nyt on. 




perjantai 1. joulukuuta 2017

Kuningatarrahka

Kesäisin tulee poimittua isoja määriä marjoja pakastimeenkin ja tänään päätinkin tehdä näistä pikaherkkua. Jäädyke kun olisi kestänyt huomiseen valmistua niin tämä oli alle 10 minuutissa valmista. 


Kuningatarrahka

250 gr maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
2 dl villimustikoita
2 dl villivadelmia
1 tl vaniljasokeria


Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja lisää siihen loput aineet ja sekoita sekaisin. Valmista. 





perjantai 24. marraskuuta 2017

Sairaan herkullinen vuoka tortilloista



Erehdyin tekemään tätä jokunen vuosi sitten ja jestas miten hyvää tästä tulikin. Kaloreista viis tällä kertaa, koska tätä on aina välillä tehtävä. Voittaa muuten lasagnen:) 


Chilinen sitruunajauhelihavuoka

8 kpl tortillapohjia
500 gr jauhelihaa
2 kpl sipuleita
500 gr paseerattua tomaattia
1 kpl lihaliemikuutio
1 tl suolaa
3 tl voimakasta chiliä
2 tl mustapippuria
3 dl porkkanaraastetta
1 kpl sitruunanmehu
3 dl ruokakermaa
1 kpl sitruunan raastettu kuori
5 dl juustoraastetta
















Valmistusohje:

Kuullota pieneksi pilkotut sipulit pannulla öljyssä ja lisää jauheliha. Paista kypsäksi ja lisää paseerattu tomaatti sekä porkkanaraaste ja mausta suolalla, lihaliemikuutiolla, mustapippurilla sekä haluamasi voimakkuuksisella chilimausteella sekä lisää sitruunamehu. Paista hetken aikaa. 
Levitä tortillapohja ison uunivuoan pohjalle ja levitä sen keskelle täytettä pannulta ja rullaa kiinni ja aseta vuoan toiseen reunaan. Tee näin muille tortillapohjille. 
Levitä tortillojen päälle juustoraaste sekä juustoraasteen päälle sitruunankuoriraaste ja ruokakerma. Paista 225 c uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

Ne jotka ei tykkää sitruunasta voi jättää sen pois. Resepti toimii myös vegemmällä sisällöllä. 


Paperimassaa kananmunakennoista

Yksi suosittu askartelumateriaali meillä on paperimassa. Tai oikeammin kananmunakennomassa. Ilmaista tämäkin. Tuolla niitä on nytkin jemmassa useampi tyhjä kenno ja värien mukaan olen jaotellut näitä. Sinisistä kennoista tulee kivan väristä massaa. 

Näistä tuli tehtyä ihan arkki"paperia", kuorrutettua yksi knorrin muovipurkki pääsiäiskoristepurkiksi ja sitten muotoiltua yksi kala ja pöllö. 



Itse massa tehdään repimällä kananmunakennot isoon astiaan veteen ja muussaamalla ne seuraavana päivänä tehosekoittimella pikkusilpuksi. 

Ohessa ne on silputtu ja muovisiivilässä valuttamassa liikoja vesiä pois. 








Massa valmiina muotoiltavaksi. 




Ja tässä pieni taiteilija onkin jo touhuissaan. Tällaista massaa onkin kiva mällätä käsissään. Vähän kuin jotain mutaa tai limaa littaisi. 

Valmiit tuotokset kannattaa jättää huoneenlämpöön kuivamaan ja työstä riippuen se voi viedä montakin päivää. 






Ja tässä on kuvaa pääsiäiseksi tehdystä purkista. Tuollainen Knorrin keittopurkki on päällystetty kananmunankennomassalla ja reunoille on liimattu höyheniä. Kukkapurkinkinhan tuosta olisi saanut aikaiseksi tai kynäpurkin tai jonkun muun säilytyspurkin. 
























Jouluisia koristeita maissitärkkelyksestä ja soodasta

Halvemmat ja lapsille turvallisemmat askartelumateriaalit kiinnostaa ja tähän jäin kyllä itse kiinni. Todella helppotekoista massaa, josta saa aikaiseksi kaikenlaista.

Soodataikinan ohje;

1 dl maissitärkkelystä
2 dl ruokasoodaa
1,3 dl vettä


Sekoita kaikki aineet yhteen kattilassa ja lämmitä seosta liedellä miedolla lämmöllä niin kauan, että taikina kiinteytyy. 

Kumoa valmistaikina kulhoon ja peitä kostealla liinalla ettei taikina kuivu. 


Leivo taikinasta n. 0.5cm paksuisia koristeita alustan päällä. Itse kaulin taikinan leivinpaperin päällä ja otin piparimuoteilla kuvioita ja kuvioin näitä valmiita palasia ja poistin leivinpaperin päältä ylimääräisen taikinan ettei itse kuvioita tarvinnut nostaa mihinkään ja ne säilyi parempina. 

Valmiit jätin kuivumaan leivinpaperin päälle seuraavaan päivään. 

Tein mm. poropiparimuoteilla joulukuusen koristeita joulukuuseen. Näihin valmistusvaiheessa reikä johon tulee ripustusnaru. 

Näihin voi painaa kuvioita mm. erilaisilla liinoilla. 

Tämän tähtinauhan teki osaksi 5-vuotias tyttöni. Tähdet osasi painaa muoteilla ja teki reiät keskelle tähtiä. 

Itse totesin ensin, että ei reiät osuneet ihan siihen mihin piti eli reunaan, mutta juuri tämä keskuskohtahan olikin parhain ja pujottelin tähdet sitten juuttinaruun ja ripustin kattoon. 






















Tähän hätään en löytänytkään kuvaa niistä poroista.





Itse tehtyä värikästä taikahiekkaa

Viime vuonna meille ostettiin kaupasta ihan oikeaa taikahiekkaa ja tosi kivaahan se on ja lapset tykkää tehdä sillä paljon, mutta onpas se sitkasta lähtemään mistään irti. Poika tykkäsi ajaa pikkuautoilla siinä hiekassa niin nyt on autot siinä hiekassa ja se pysyy. En tiedä miten sen irrottaisi.

Kokeilin sitten itse tehdä taikahiekkaa ja sehän oli todella helppoa ja toimii kyllä paremmin kuin tuo kaupan taikahiekka. Se lähtee pesussa irti ja on varmasti turvallista. Ja samoin tämä on edullista. 

Taikahiekka ainekset;

4 dl vehnäjauhoja
4 dl maissitärkkelystä
n. 1dl öljyä (sen verran, että taikinasta tulee kivan tuntuista)
sopiva määrä elintarvikeväritippoja

Sekoita vaan nämä kaikki yhteen ja sinulla on valmis taikina joka ei kovetu ja on aina valmista puuhaan. Kaapissa oli punaista elintarvikeväriä, joten tein tytölle herkän pinkkiä taikahiekkaa. 

Ohessa taikina ja kipossa olevaan on lisätty elintarvikeväriä enemmän ja tuo isompi lätkä on ekasta satsista. Sattumat tasoittuu siihen muokatessa. Puuhan jälkeen vaan takaisin kippoon ja jos ei tule roskaiseksi niin kestää pitkään käytössä. 

















Eikä tämän taikinan ainoa ilo ole siitä muotoilu vaan samalla kun tätä taikinaa muokkaa niin kuivat kädet saavat öljykäsittelyn ja niitä ei tarvitse erikseen rasvailla rasvoilla. Sairaanhoitajakin innostui tästä käsien rasvaamisesta kun tulin maininneeksi tämän taikinan hyötyvaikutuksen.



Organix Just lastenruokaa

Sain buzzadorilta testattavaksi Organixin Just lastenruokaa ja kyllähän nuo meillä maistui, vaikka ensin ajattelin osan sisällöstä olevan aivan liian outoa. 
Vai mitä ajattelisit jos tällaisessa heti syötävässä pussijuomassa olisi mukana bataattia? Nimenomaan tämä jossa oli mukana bataattia oli suosikkimaku. 

Testiin saimme lasipurkeissa; Just Apple, cinnamon & granolan sekä Just Apple & green beansin.
Sekä pusseissa maut; Just Mango, pear & granola sekä Just Oatmeal, apple, banana, raspberry & blueberry sekä Just Apple, sweet potato & pineapple

















Näin Buzzaajana osallistuin mielelläni tähän Organixin kanssa tehtyyn kampanjaan. Oltaisiin toki mielellään muitakin makuja testattu:)

Lasipurkkijemmaajana tykästyin myös noihin lasipurkkeihin, joissa oli ruokaa. Kivanmuotoiset purkit joihin saa kätevästi mausteita mm. mökille kaappiin ja sivussa olevat tarratkin niistä irtosi tuosta vaan vetämällä. 

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan näitä tuotteita. Joku maku voi kuulostaa aika villiltä, mutta ainakin meillä yllätys oli suuri kun sitä maistoi. 




keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Tonttuovi

Sosiaalisesta mediasta tuli luettua tonttuovista, jotka ovat nyt suosittuja. Itse en ollut näistä kuitenkaan kuullut. En ainakaan muista, että olisin. Idea kuulosti niin kivalle, että aloin jo heti eilen suunnitella tekeväni tällaisen oven jonnekin kotiimme lasten iloksi. 

Koska minulta löytyy kaikenlaista hamstrattua askartelukamaa niin etsin olisiko oveksi sopivaa ja löytyihän tähän vanhoja jäätelötikkuja, jotka olin pessyt. Joskus huomasin, että näitä jäätelötikkuja oli oikein kaupassa myytävänä ihan hyvään hintaan,  joten aloin jättää nämä kaikki jemmaan.

Tarvikkeet omaan tonttuoveeni olivat;

6kpl jäätelötikkuja
1 puinen vanha nappi
Juuttikankaasta aikoinaan irronneita säikeitä (ovikranssiin)
pieniä kulkusia (Lidlistä tuli näitä joskus ostettua pussillinen)
Liimaa

Tonttujen tikkaat;

pätkä nauhaa, joka jäi kukkapaketista joskus taannoin
1kpl pitkä kukkatikku jostain vanhasta kukkaistutuksesta (katkomiseen pitikin sitten käyttää puutarhasaksia)

Kiinnitin nämä seinälle sinitarralla ja saa nähdä miten pitää kiinni vai keräilenkö huomenna osia lattialta. 

Itse tonttuoven tein katkaisemalla yhden tikun puoliksi ja levitin näiden puolikkaiden tikkujen toiselle puolelle limaa ja näiden päälle liimasin kiinni loput 5kpl jäätelötikkuja vieri viereen(katkaistut tikut poikittain muutaman sentin välillä ja 5kpl pystyyn). Mahtuivat sopivasti kiinni näihin. 
Itse kuvastahan näkee loput. 


Korkealle seinälle sinitarrattuna. Tikkaat laitoin lopulta vain sinitarralla oven taa kiinni, jotta ovea voi käyttää jonkun päälläkin ilman tikkaita. Ekana mietin taakse klemmarista olevaa kiinnitintä, mutta totesin sinitarran hoitavan nyt homman. 

Tuo alla oleva on taulu ja kuvassa ei näykään, kun taulun vasemman kulman takaa pilkistää pienen pieni tonttuhattu. 

Mahtaa termiittejä huomenna jännittää:) 













Tykkään tehdä enemmän luonnollisemmista materiaaleista ja tikkuja kaivaessa löysinkin kasasta myös männyn kuorta, josta myös saisi metsäisen tonttuoven. Pihan peikonpähkinäpensaasta siihen saisi vielä kivan kiemuran ovenkin. 

Suhteellisen ajoissa olen nyt tämän jouluaskartelun kanssa, mutta kun sitä lunta on luvassa ensi yöksi niin paljon niin kyllähän tässä jo Joulu tulee mieleen:)





maanantai 22. toukokuuta 2017

Meidän makkareiden kulmalla päivystää Predator -antaako olla vai heivaako ulos?

Poika äkkäsi tänään illalla alakerrasta jättikokoisen hämähäkin. Meillähän on ollut kotihämähäkki vessanurkassa ja olen sen antanut olla siellä verkkoineen sokeritoukkajahtaajana. Tuo pikkuhämis on kuitenkin kadonnut ja nyt äkkäsin tuon jättiläisen. Googlaamalla ei ihan lajimääritys nyt onnistu. 

Sen tietänen ettei se ole rantahämäkki, eikä ristihämiskään. Molemmat on nimittäin tuttuja ikävällä tavalla. Ristilukkeja on tullut poimittua vatukossa monta kertaa ja tuskaisen kovaa ne puree. Mielestäni kerran on vesihämähäkki purrut ja jalka turposi nilkasta alaspäin hirmuisesti ja kävin jo päivystyksessäkin näyttämässä sitä. Laskeutui kuitenkin itsestään olikohan seuraavana päivänä jo. Ei oikein voinut olla muu, kun otin laiturilla aurinkoa ja joku puri siinä jalastani. Eräänä vuonna törmäsin Posiolla vuokramökillä ollessa läheisellä suolla jättimäiseen rantahämähäkkiin ja äkkiä luikin pois sen läheltä. Seuraavana aamuna aamuhuuran aikaan katsoin mökin kuistilta miten kaikki suokohdat mökin vieressä oli täynnä seittejä. Ne näkyi, koska olivat aivan kasteisia yön jälkeen. Kieltämättä pelotti sen jälkeen mennä sinne soille lakkoja poimimaan. Pientä araknofobiaa ilmassa...

Olen jättämässä tätä jättiläistä meille sokeritoukkajahtiin, jos se ei ole kovin ärhäkkä. ...ja lapset unohtaa sen... 


Mikä tämä hämis on? Saatanko saada siltä kovankin pureman? Kai tuo jahdistaa sokeritoukkia? Ne on mielestäni muuten vähentyneet paljonkin. Näyttää kyllä tässä kuvassa pienemmältä mitä on. Vaatehuoneeseen se luikki karkuun. Ekana meni kyllä kylppäriin ja sillä aikaa kun nukutin lapsia oli palannut takaisin alakerran eteiseen ja siitä sitten juoksi karkuun kun otin salamalla kuvaa...

Nyt löysin netistä samanlaisen kuvaa ja jonkunlainen juoksuhämähäkki se on. Ei tee verkkoja vaan juoksee saaliin kiinni. Mies bongasi sen yöllä vessan lattialta ja lujaa juoksi karkuun. Oli yrittänyt töistä tullessaan silloin yöllä sitä jahdistaa, mutta ei saanut kiinni. Totesin, että antaa olla vaan jos ja kun se syö niitä sokeritoukkia. 


Mummoni muutti viime vuoden puolella palvelutaloon ja asunnossa on tullut vastaan hirmuinen armeija sokeritoukkia. Kaikkensa on yrittänyt, mutta eihän niistä pääse eroon. Täytyykin suositella tällaista kotihämähäkkiä:) Tosin epäilen ettei se sulata tämmöistäkään asunnossaan...





lauantai 29. huhtikuuta 2017

Rikkinäisistä kurahousuista istuinalusta

Tuunauslaatikoista löytyy kaikenlaista rikkonaista, koska mielestäni niistä saa vielä tehtyä jotain. Irrotettua nappeja, kuvioita tai vetoketjuja. Likaisista vauvabodyista olen tehnyt niiden nepparikohdista kestositeisiin kiinnikekohdan, mutta en tiedä kehtaanko laittaa kuvaa tänne, koska minulla on käytössä vain Lidlistä ostettu Singer ja saumurilla saisin ne nätin näköisiksi reunoilta ja nyt ne on tosi rujoja reunoiltaan.

Tämän kertainen tosi pikaprojekti oli tehdä tytölle päiväkotiin istuinalusta seuraavan päivän Vappuretkelle. Tein tästä alustan ilman pehmustaa ja toinen kappale on kurahousuista leikattu nelikulmio ja toinen mieheni vanhasta repeytyneestä t-paidasta leikattu karhun kuvakohta.

Yhden sivunhan olisi voinut jättää auki, jotta siitä saisi sisälle jonkun pehmustan, mutta tätä en tähän pikaprojektiin tehnyt. Vetoketju suljentaa suunnittelin sivulle, mutta eipä ollut käsillä sopivaa vetoketjua, joten se jäi tekemättä. Tällaisena istuinalusta menee hyvin pieneen tilaan ja oli ihan toimiva näin.

Tarvikkeet

Rikkonaiset lasten kurahousut (tai miksei aikuistenkin)
Rikkonainen aikuisten paita
(vetoketju)

Katso mistä kohtaa kurahousuja saat leikattua ehjän sopivan kokoisen palan istuinalustan toiseksi puoleksi. Jos sattuu joku reikä olemaan niin sen päällehän voi liimata paikan esim. tähden mallisen.
Leikkaa jostain toisesta kankaasta saman kokoinen palanen istuinalustan toiseksi puoleksi.
Sitten vaan ommellaan sisäpuolelta yhteen niin, että yksi sivu jää kokonaan tai osin auki ja se ommellaan oikealta puolelta. Tai sille sivulle voi ommella sen vetoketjun jota kautta sisälle saa pehmikkeen.



Vielä olisi jäljellä samanlainen karhun kuva, mutta värillisenä samaisen paidan toiselta puolelta. Se täytynee tehdä vetoketju versiona.


Skyr-rahkat

Pääsin Hopottajien kampanjassa testaamaan Skyr-rahkoja, jotka on tähän asti jääneet tutustumatta, koska ostan pääasiassa niitä halvimpia tuotteita. 

Testattavana oli Laktoosittomia Skyr-rahkoja ja kyllä tykästyin näiden makuun. Odotus oli aivan erilainen, mutta nämähän oli sen verran hyviä, siis makeita, että koukkuunhan näihin jäi. 
Kaupassa avasin silmät uudella tavalla näille tuotteille ja niitähän oli monia eri makuja. Mielestäni nämä voittaa maussa niin jogurtit kuin viilitkin. Tosin itse kerään kesäisin isot määrät erilaisia marjoja ja itse poimitut marjat maustamattoman jogurtin kanssa on silti vielä se ykkönen. Skyr-rahkat se kakkonen tällä hetkellä. 


















Lisää tuotteisiin voi tutustua sivustolla; www.facebook.com/skyrsuomi








lauantai 4. maaliskuuta 2017

Jätti jätti jättityyny lattialle

Viime vuonna ostin tällaista eläimellistä verhoilukangasta tarkoituksena tehdä kankaasta vanhaan lepakkotuoliin uusi päällinen. Lepakkotuolihan on mökillä ja kangas kotona 400km päässä, joten tekemättähän se jäi. Viikko sitten sain sitten idean, josko tekisin siitä kankaasta jättityynyn. Tai sellaisen fatboy:n tapaisen.
Ajatushan lähti siitä, että järkevöitin vaatehuonetta, jonne entinen asukas oli tehnyt kauniit hyllyt ja kahteen kerrokseen henkaritelineet. Ei soveltuneet oikein meille ja veivät vain tilaa. Vaihdettiin nämä pelkkiin pitkiin leveisiin hyllylautoihin ja paljon parempi tuli näin. Itselläni ei edes ole henkaria kaipaavia vaatteita. Samassa yhteydessä otin höyhentyynyt ja kaikki muut joutotyynyt ja peitot ja laitoin ne tuon jättityynyn sisään. Meillä kun on "vähän" tuota säilytyspulmaa pienessä asunnossa.

Kankaan mitta on leveydestä 120cm ja pituutta jotain 2,5m -3m. En mittaillut tehdessä vaan tein koko kankaasta. Itse pala on ostettu palana kilohinnalla ja tasan 20€ tuli tuon palan hinnaksi.
Sivuun ompelin vetoketjun ja vetoketjuhan ei löytynyt ompelutarvikkeista siihen hätään, joten ratkoin sellaisen irti Familonin muovisesta tyynypussista. Vaikka vetoketju on tummansininen se ei näy tuolta sivusta, koska ompelin sen piiloon.
Ei kestänyt kauaa ommella ja sitten vaan pehmikkeet eli tyynyt ja peitot sisälle  ja tyyny lattialle.


Viikon sisään on sitten ennättänytkin tapahtua... Vanhin poika ei uskonut ensin millään, että tein tuon itse. Heti maanantaina se valtasi tuon kaverinsa kanssa. Yhtenä päivänä pötköttelin siinä tytön kanssa ja kummatkin sammahdettiin päiväunille... Eilen oli sitten mieheni vuoro nukahtaa siihen illalla:D

Pienimmät on tuossa nujunneet ja painineet. On tällä hetkellä suosituimmassa käytössä olohuoneessa. Vanhin poika meinasi viedä jo väkisin omaan huoneeseensa.

Tämä on nyt tällainen muhkurainen ulkonäöllisesti ja lisää pehmustetta mahtuisi, mutta sopivan pehmeä tämä on nytkin. Monet tyynyt sisällä on untuvatäytteisiä, joten ne muokkautuu kivasti alla.

Kerrankin tuli ommeltua jotain hyödyllistä:) Ja vielä niin ettei tullut yhtään hukkapaloja.

Kangas on löydetty Eurokankaasta. Täytyy taas käydä penkomassa:)




Rukiinen vuokaleipä

Yöleipuri leipoi taas;) 
Illalla totesin, että aamuksi ei ole kummoisia määriä leipää ja eilen leivotut sämpylätkin lähes loppu. Pataleipä olisi ollut yksivaihtoehto, mutta jostain syystä innostuin sitten väsäämään kaapin tarpeista rukiista vuokaleipää. Ihan myöhäisillalla. 
Taikina on vähän sellainen summanmutikka vaihteeksi eli enpähän sen tarkemmin mitannut paljonko laitoin.

Rukiinen vuokaleipä

2,5dl vettä (kädenlämpöistä)
1 ps kuivahiivaa
n. 1dl pellavansiemenrouhetta
1 tl suolaa
n. 1rkl siirappia
n. 6dl ruisjauhoja ja vehnäjauhoja yhteensä sen verran, että tulee sopiva taikina(ruisjauhoja himppu vähemmän kuin vehnäjauhoja)
öljyä n. pari ruokalusikallista

Pinnan voiteluun
siirappivettä (pieni määrä vettä ja siirappia sekoitetaan)

Pinnalle 
Isoja kaurahiutaleita 

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen suola, siirappi ja öljy. 
Sekoita osa jauhoista ja kuivahiiva ja lisää seokseen. Vaivaa taikinaa ja lisää pellavansiemenrouhe ja jauhoja sen verran, että tulee sopivan tuntuista taikinaa. Jauhomäärä on yhteensä n. 6dl. 
Alusta taikina hyvin ja nostata liinan alla kaksinkertaiseksi. 
Leivo pöydällä leiväksi ja nosta hyvin voideltuun pitkään vuokaan. Kohota. 
Voitele siirappivedellä ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita. 
Paista uunissa alatasolla 200c noin 40 minuuttia. 



Tuntui maistuvan tuolle isännälle, joka maistoi yhden palan. ...ja kohta haki lisää.















Tämä vuoka ei olekaan ollut minulla vielä kauan ja ostin tarkoituksena tehdä yhtä monimutkaisempaa herkkua, mutta se jäänyt toistaiseksi tekemättä. Aiemmin tänään leivoin vain rusinapitkoa sekä voisilmäpullia. 






Kunhan saan aikaiseksi yritän tehdä tällä vuoalla kaksiväristä kakkua, eli keskellä on ruskea sydänkuvio ja muuten kakku on vaalea. 




keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Pataleipä

Pakkanen paukkuu ulkona ja uunissa paistuu pataleipä. 

Itse teen pataleipää usein ihan sen helppouden vuoksi. Edellisenä päivänä teen taikinan pataan ja jätän sen huoneenlämpöön. Seuraavana päivänä leivän saa nopeasti uuniin ilman ihmeempiä taikinan vaivauksia ja pian on herkullista pataleipää valmiina. Ja hyvin helposti aivan eri makuista pataleipää pienillä muutoksilla taikinaan. Saatan työntää taikinaan jauhojen ja hiutaleiden loppuja ja monesti myös siemenpussien jämät menee näihin. "Taas on aivan eri makuista leipää", toteaa mieheni aina:) Ja kaikki vielä yhtä hyviä. 

Tämän päiväiseen pataleipään laitoin maissijauhoja pussin jämät eli n. 3dl ja vehnäjauhopussin jämät n. 2dl ja loput hiivaleipäjauhoja. Tällä kertaa teki mieli laittaa mukaan seesaminsiemeniä, joten niitäkin on reippaasti. 


Pataleivän perusohje

7 dl jauhoja (ihan vaan yhtälajia jauhoja tai erilaisia sekoituksia esim. grahamjauhoja, vehnäjauhoja, ruisjauhoja tai sitten osin puurohiutaleita tai jopa maltaita)
1 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
(himppu/1rkl sokeria joihinkin leipiin, jos tahtoo)
3,5 dl n. 42 asteista vettä

Sekoita kuivat aineet padassa ja lisää lämmin vesi ja sekoita. Jätä muhimaan huoneenlämpöön seuraavaan päivään. Jos teet taikinan illalla voit tehdä siitä leipää aamulla tai sitten vaikka vasta illalla. 

Kaada taikina padasta reippaasti jauhotetulle pöydälle ja nosta pata uuniin ja laita uuni lämpenemään tässä vaiheessa 230c. Kun uuni on lämmennyt 230 asteeseen nosta pata pöydälle ja nosta siihen taikina, jota olet vähän pyöritellyt pöydällä(älä vaivaa). Nosta kansi padan päälle ja pidä uunissa näin 30 minuuttia. Ota kansi pois päältä ja pidä ilman kantta vielä 15 minuuttia.

Itselläni on Sarpanevan sisältä emaloitu valurautapata ja tämä on kaikkein paras patani pataleivän valmistukseen. Ja oikeastaan minkä vaan pataruoan valmistukseen.







Jos teet pataleipää maltaista niin muista kiehauttaa maltaat ennen taikinan tekoa.
Älä sekoita kuivahiivaa liian kuumaan (esim. juuri kiehautettuihin maltaisiin), jotta hiiva toimisikin;) 
Huom! Taikina jää melko löysänä kohoamaan. 

Vaihtelua makuun saa mm. erilaisilla siemenillä; auringonkukan siemenillä, kurpitsan siemenillä, seesamin siemenillä, nokkosen siemenillä tai ihan kuivatulla nokkosella.

Jauhoista ja hiutaleista voi tehdä omia sekoituksiaan tai sitten tehdä vain yhdestä jauhosta. Omissa kokeiluissani maissijauhoa sisältävä taikina on yksi suosikki. Maissijauho tekee leipään myös kivaa keltaisuutta. 

Leipomisiin:)