torstai 27. elokuuta 2015

Mangoldi


Tänä kesänä istutin maahan mangoldia ja elämäni ensimmäistä kertaa pääsin testaamaan tätä ulkonäöllisesti kaunista kasvista.
Ruokatesti 1 oli pohjalla jonka totesin jo toisessa yhteydessä erittäin hyväksi ja päätin tehdä mangoldin lehdistä täytettyjä kaalikääryleiden tapaan. Itse mangoldin varret pienin pieniksi paloiksi sisälle tulevaan täytteeseen. Lopputulos oli erittäin herkullinen vaikka mieheni epäilevästi katsoi (joo-o, koekeittiöni on joskus epäonnistunut ja pahasti maun suhteen) mangoldin lehtiä pöydällä ja ihmetteli mitäs lehdykäisiä ne nämä on ja ei kai niitä syödä... Kun ruoka valmistui otti sitten lisääkin.

Mangoldi on itselleni uusi tuttavuus, joten en tiedä varmuudella kasvaako sama puska ensi kesänäkin. Jostain luin mangoldin olevan kaksivuotinen. Kaksivuotiset ei vaan välttämättä kaikkialla talvehdi. Tosin sitruunamelissa talvehti minulla ensimmäisen talven viime talvena ja on tänä kesänä uskomattoman iso pusikko. Ehkä mangoldikin tekee saman ja aloittaa aikaisin keväällä kasvunsa. Persiljoitahan minulla kasvaa kaksivuotisina ja ne edelliskesän persiljat kasvavat aina seuraavana keväänä hyvin nopeasti kun itse siemenestä istuttaen itämisaika on tuskastuttavan pitkä. Nähtäväksi jää miten tämän kanssa käy.


Mangoldin lehdet ovat näin upeita! Itse varsi näissä omissani on punainen kuten raparperissa ja sen ennätin jo pilkkoa ennen kuvan ottamista. 








Kaalikääryleiden tapaan tehdessä mangoldiin voi tehdä mielensä täytteen ja kääriä sen mangoldinlehtien sisään ja nostaa lehdet vuokaan ja paistaa uunissa noin 200 asteessa 50 minuutin ajan. 
Itse käytin täytteessä jauhelihaa, tomaattimurskaa, sitruunaa, lihaliemikuutiota, ruokakermaa sekä maustoin suolalla ja mustapippurilla. Pinnalle juustoraastetta sekä raastettua sitruunankuorta. Ei paha näin, mutta olisi voinut olla tietysti vähemmän jotain täytettä. 


Kaikkia ihania reseptejä voit käydä katsomassa sivustolla www.ideakeittio.fi ja siellä kohdasta reseptit. 

Tämäkin vasemmalla oleva mangoldikääryleresepti on tulossa sivustolle:)













perjantai 21. elokuuta 2015

Karhunvatukkaa ja viinirypäleitä


Takapihallamme kasvaa pari vuotta vanha karhunvatukkapuska, josta on saanut jo tälle kesälle marjoja. Päivittäin kypsyy aina  marjoja ja paljon on vielä tulossa. En ole syönyt vielä hyvää puutarhavadelmaa, mutta karhunvatut on aivan eri. Niin makeita ja kertakaikkiaan niin ihania! Näistähän saisi tehtyä kaikkea herkkua, mutta kyllä ne menee parempiin suihin ihan pensaasta suoraan, eikä riitäkään.

Ensi vuodelle olisi tarkoitus istuttaa mökille lisää karhunvatukoita yhden puskan lisäksi. Luonnon omia herkku"karkkeja":) Ehkä näistä jäisi sitten leipomuksiinkin. 

Karhunvatukkareseptejä jos etsii niin sivustolta www.ideakeittio.fi löytyy pari karhunvatukkareseptiä. Esim. seuraava resepti: https://www.ideakeittio.fi/reseptit/amerikkalaiset-pannukakut-karhunvatukoilla-k





Takapihalla kasvaa myös viiniköynnös, jossa kasvaa jokunen viinirypäleterttu:) Ihan sen verran näitäkin, että maistamaan pääsee, mutta ei vielä ihan mehuksi asti. Ehkä sitten ensi vuonna. Tänä vuonna viiniköynnös on kasvanut paljon ja alkaa kotiutua paikalleen. 




maanantai 10. elokuuta 2015

Ihanat sienet

Niitä odotetaan ja käydään katsomassa kesän aikana varmat paikat joihin niitä on edellisinä vuosina noussut. Kun pienet sienet nousevat näkyviin alkaa sieniralli. Sieniralli = Edellisten vuosien sienipaikkojen kiertäminen pitkin tienoita ja mahdollisesti uusienkin paikkojen kiertäminen. Tässä touhussa kuluu kilometri jos toinenkin.

Tänä vuonna lähdettiin lasten kanssa pääasiassa vain retkelle eräälle hiekkakuopalle ja tarkoituksena oli katsoa tuleeko sinne mustikoita ja näkyykö mahdollisesti sieniäkin koska metsät siellä siihen otollisia. Tuurihan sitten kävi ja pieneltä alueelta (suunnilleen meidän olohuoneen kokoinen alue) löysin kerralla 10 litraa kantarelleja! Myöhemmin näitä tuli haettua lisääkin samalta paikalta. 

Kaikki säilöön jäävät kantarellit kuivasin kuivurilla ja näin ne ei vie pakastimessa tilaa. Kotona olevassa liedessä meillä on kuivaustoiminto joten kuivaus onnistuisi silläkin, mutta ollessani mökillä käytin erillistä kuivuria. Kuivaaminenhan onnistuisi vaikka saunan lauteilla tai jääkaapin päällä, mutta itse pidän enemmän tuolla kuivurilla kuivaamisesta sen nopeuden vuoksi. Marttojen sivuilta löytyy hyvät kuivausohjeet, joten niihin voi perehtyä sivulla: www.martat.fi/ruoka/sailonta/kuivaaminen/sienten-kuivaus/  Sekä kuivausohjeita ja muita säilöntäohjeita löytyy myös linkistä: https://www.ideakeittio.fi/artikkelit/sesongit/purkita-kesan-maut-parhaat-sailontavinkit

Kuivattujen sienien käyttäminen:

1 dl kuivattuja kantarelleja
2-3 dl vettä

Liota sieniä vedessä noin 15 min - puolituntia ennen niiden lisäämistä ruokaan. 





















Herkullisiin kantarelliresepteihin voit tutustua sivustolla www.ideakeittio.fi. Itse käytän sivustoa hyvin paljon ja kirjoittelen sinne omiakin reseptejä tunnuksella erakkorapu.