perjantai 23. tammikuuta 2015

Ruismannasuurimoiden lumoissa

Ruismannasuurimoiden hurmaa:)

Mistäpä lienee mieheni keksinyt ostaa ruismannasuurimoita Vääksyn myllyltä. Itse olen kaupasta aina vaan ostanut tavallisia mannasuurimoita ja niistä tehnyt mannapuuron lisäksi erilaisia leivonnaisia sekä pannukakkua. Eipä ole osunut ruismanna silmiin ei.
Tässä yksi todella herkullinen resepti ruismannasuurimoista. Puuron voisi vispatakin, mutta itse tykkään siitä näin vispaamatta.


Puolukkainen ruismannapuuro

8 dl vettä
4 dl puolukoita
1 dl sokeria
1,5 dl ruismannasuurimoita
0,5 tl suolaa

Kiehauta vesi ja lisää siihen puolukat, sokeri sekä suola. Keitä 20 minuuttia ja sekoita kiehuvaan veteen mukaan ruismannasuurimot ja anna kypsyä hiljalleen välillä sekoittaen noin 30 minuutin ajan.


















Lisää reseptejäni voit käydä katsomassa osoitteella www.ideakeittio.fi ja resepteistä haulla tunnuksellani erakkorapu.


tiistai 13. tammikuuta 2015

Rapea mustikkainen mannasuurimopiirakka

Viikonloppuna tulin tehneeksi kaikkein parhainta piirakkaa jonka tiedän. Rapeaa mustikkaista mannasuurimopiirakkaa.

Rapea mustikkainen mannasuurimopiirakka

Raaka-aineet:
Pohja
1½ dl mannasuurimoita
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl juoksevaa margariinia
2 kpl kananmunia
1 dl ruokakermaa

Päälle
4 dl mustikoita

Mustikoiden päälle muruseos
½ dl juoksevaa margariinia
¾ dl sokeria
2 dl mannasuurimoita

Valmistusohje:
Sekoita kuivat aineet yhteen ja lisää margariini, kanamunat sekä ruokakerma ja sekoita. Kumoa voidellulle pyöreälle vuoalle. Laita mustikat päälle. Sekoita muruseos; juokseva margariini, mannasuurimot sekä sokeri ja ripottele piirakan pinnalle. Paista 200c uunin keskitasossa noin 30minuuttia.





Lisää ohjeitani löytyy osoitteesta www.ideakeittio.fi ja tunnuksella erakkorapu