sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Oman pihan kirsikkapuun kirsikoista herkkua

Meillä kasvaa pihalla melko iso kirsikkapuu ja joku vuosi sitten muuttaessamme odotin kirsikoiden kypsymistä vesi kielellä kunnes tuli syömisen aika. Olihan ne kauniita, mutta niin happamia ja en tosiaan voinut syödä niitä puusta suoraan kuten oletin.

Tein sitten kirsikoista hilloa ja hyväähän siitä tuli. Viime vuonna kirsikoita tuli vain pari, mutta tänä vuonna suoraan sanottuna järkyttävän paljon. Perjantaina tuli poimittua ensimmäiset kypsät noin litran verran ja venytin ja venytin sitä niiden siemenien kaivamista kirsikoista, kunnes keksin, että miksipä en keittäisi kirsikoita kivineen ja sihtaisin sitten kivet ja kuoret pois ja tekisin niistä kiisseliä.

Ei kun tuumasta toimeen ja kirsikat kattilaan kiehumaan:)



















Keittelin siis mehut irti kirsikoista ja sihtasin mehun sihdin läpi, lisäsin vettä ja sokeria ja keittelin kiehuvaksi ja laitoin perunajauhoja sen verran, että tuli sopivan paksu kiisseli ja jännityksellä odotin minkähän makuinen se olisi.

Lopputulos oli aivan mielettömän hyvä kirsikkakiisseli niistä omista happaman makuisista kirsikoista!
Päälle laitoin vielä jokusen tuoreen mustikan kun niitäkin tuli viikonloppuna jo poimittua joitakin desejä.


















Suosittelen kokeilemaan jos ei keksi mitä niistä kirsikoista tekisi ja eivät maistu puusta suoraan poimittuina. Lapsetkin tykkäsi kiisselistä tosi paljon ja loputkin kirsikat mennee kiisseleiksi:)


Loputkin kirsikat on poimittu ja mehustettu ja lapset tykkäsi valtavasti myös kirsikkamehusta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti